Tuuli kuiskii puissa, tuttu polku odottaa.
Tyttö kevätyössä kotimatkaa kavahtaa.
Puiden uhkaavien varjot – luiset – kurottuu.
Kuisen hohteen alla oksat mekkoon tarrautuu.
Hän rukoukset lukee, enkeleitä anelee,
Vaan musta lintu – etiäinen – yllä lentelee.
Ja sieltä pimeydestä silmäpari tuijottaa,
Vaanii saalistaan, sen elon liekin tahtoo sammuttaa.
”Olen huutanut kauhusta varjoissa kun
Tanssinut kourissa julmissa sun.
Ei vuosia montaa käet luvanneet,
Ne viimeistä iltaani ovat kammonneet.
Suopursujen alla jouduin kuihtumaan.
Vaan valkeassa mekossani minut muistetaan.”
”Tuuli ulvoo puissa, metsä kuiskii nimeäni.
En kestä nähdä kasvoja. Pesen ojassa käsiäni.
Kun epäilykset kalvaa, täytyy jäljet piilottaa.
En syntejäni tunnusta, kaivan niille hautaa.”
On yö äänetön, kun suossa kuoppa syvenee.
Männynoksan katkaisee ja haudan merkitsee.
Taivas synkkenee.
Ei mikään palaa enää ennalleen.