1500-lukuisen kuninkaan haamu avaa synkkää kertomustaan. Hänen elämäänsä varjostivat epäilykset, pelko ja vainoharhaisuus. Kerran joutuessaan tuonkaltaisen painajaisen kouriin, hän surmasi maineikkaita aatelissuvun edustajia, osittain jopa omakätisesti, omalla tikarillaan. Tuon kauhistuttavan tekonsa jälkeen hän pakeni sekavassa mielentilassa ja syyllisyyden kahleissa pieneen Odensalan kylään ja sen läheisiin metsiin, joissa piru jatkoi hänen sielunsa kiduttamista. Tuossa ajattomassa tilassa, tienhaarassa, hän näki menneet ja tulevat, joutuen valitsemaan tulevat kohtalonsa.
Kuningas löydettiin tuon metsän siimeksestä, karkeisiin talonpoikaisvaatteisiin puettuna, ja hänet palautettiin takaisin hoviin.
Kun kuningas sitten kaiken lisäksi kihlautui talonpoikaistaustaisen frillan eli hovirakastajatteransa kanssa, olivat aateliset kauhistuneita. Kuningas tunsi nuo epäilevät katseet ja uskoi haistavansa ympärillään kuhisevat salaliitot. Hän suunnitteli epäluotettavien aatelisten surmaamista omissa häissään. Aateliset eivät kuitenkaan saapuneet juhliin, vaan vapauttivat vankeudesta kuninkaan veljen ja toteuttivat vallankaappauksen tämän johdolla. Niin entinen kuningas vaimoineen ja lapsineen vangittiin ja heitä siirreltiin vuosien saatossa vankilasta toiseen. Lopulta hänen perheensäkin riistettiin häneltä, jolloin yksinäisyydessä entisen hallitsijan sekava mieli järkkyi entisestään.
Hän yhä uneksi paluusta menneeseen ja siitä, että olisi valinnut toisin ja paennut perheineen sinne, mistä hän oli vanhoista kertomuksistaan usein lukenut; valtakunnan itäiseen kolkkaan, johon Nooan arkki oli kuulemma ankkuroitunut, Nooan jälkeläiset rantautuneet ja josta hän uskoi sukujuuriensa juontavan alkunsa.
Lopulta hänen oma veljensä, nykyinen hallitsija, tahtoi päästä eroon hänestä lopullisesti ja antoi hänelle myrkkyä. Se koitui hänen kohtalokseen.