Pienet askeleet,
Perään kirmanneet,
Ne kulkijoita loputtomiin ovat seuranneet.
Se sanoo sanoja,
Joita sanoo sanoja
Ja sanoihinsa sovittelee rienauksia.
Sen itku lohduton aina kaikuu näillä saloilla.
Sen nähdä kirkuvan voi alastomana ja rujona.
Siunaamattomasta maasta luunsa ylös nostelee
Ja vierelläni hurjana juoksee, irvistelee, huutelee.
Saatettuna öiseen lehtoon,
Maahan tuuditunna niin,
Siell’ on lapsen lysti olla,
Me teimme siitä enkelin.
Vaan heinikoihin haudattuna,
Uinunut ei poloinen,
Synkkä mieli on hyljätyllä,
Kun nousi yöhön ikuiseen.
***
Ja ihtiriekkona riekkuvi metsissä lapsesi,
Kun Taivaan portteja auki ei saa.
Pienoinen teitänsä kulkenut nimettä,
Emonsa hurmeessa kastetaan.
Rakkautta vaille jäi piruparka lehdon,
Ei oppinut lämpöä tuntemaan,
Väkeväksi käynyt on ruskomaan katku,
Vaan emonsa hurmeessa / veressä kylpeä saa.
***
Laps’ hankeen hukkunut,
Hukkain suuhun joutunut
Tai niin on sanonut,
Hän ken unhoittaa on halunnut.
Ei pimeys unohda,
Poikiansa kavahda
Kuin yön aarnivalkea,
On sen vesa hohtava.
Synnytti ja jätti lepikkoon sen yksi ja sama ihminen,
Vaan se synti liekkiönä kulkee luona synkkien haapojen.
Rapaantunut sormi sinne kylän suuntaan kauan osoittaa
Tuolla jossain tyhjä kehto pirtin alla lahoaa.
Ihtiriekkona yksin jäi vaeltamaan
Vaan emonsa vielä se löytää saa…