Elämän tietä oli hänelle luvattu enää lyhyt matka kuljettavakseen, mutta sen viimeiset ajat tulisivat olemaan kivun ja kärsimyksen täyttämiä. Tämä synkkä kohtalo sai hänet valitsemaan toisin. Vaikka kohtalo oli muovannut tuon polun hänen eteensä ja puitteet sen ympärillä olivat ankarat ja säälimättömät, saattoi hän silti itse vielä päättää missä ja miten se päättyisi.
Päätös oli pelottava, kauhistuttavakin, mutta hän kävi sen loppuun päättäväisesti. Näin hän valitsi tuon synkän metsän ja tuon hetken. Metsä sulki hänet lempeästi syliinsä, saattaakseen hänet viimeiseen lepoon rajan taakse, missä hän sulautuisi osaksi luonnon rauhaa.